Tiedättekö mikä on maailman parasta jäätelöä? Minä tiedän. Tai ainakin luulin tietäväni. Tosin, nyt en ole enää niin kovin varma, sillä jotenkin kumman tavalla olen jälleen ylittänyt itseni (ja edelleenkin kieltäydyn uskomasta, että se ei välttämättä ole niin kovin vaikeaa!) ja osoittanut, kuinka kotikonstein lievällä vaivannäöllä voi saada todellisia ihmeitä aikaan.
Tutustuin itse tehtyyn jäätelöön ollessani hieman yli parikymppinen, kun yhdessä työharjoittelupaikassa eräs sydämellinen tummahiuksinen rouva opasti, kuinka kotona valmistettu jäätelö on sekä prosessina helppo että tuloksena maittava. Mitään ammatillista en muista hänen minulle sanoneen, mutta kortille kirjoitettu jäätelöresepti on yhä tallella. Tämä jäätelöresepti on minulle kuin Sauronille suurin sormus; maailmanvalloituksen kannalta teknisesti ehkä tarpeeton, mutta psykologisesti hyvinkin merkittävä. Merkittävä, koska se avasi minulle portit maailmaan, jossa niin harvan tiedän käyneen.
Sorbetteja nyt osaavat monet tehdä. Ja hyvä niin, sillä nekin ovat ihania. Sen sijaan itse tehdyllä jäätelöllä on mahdollisuus luoda overmuch-kokemuksia, jotka yksilöllisyydessään muistuttavat enemmän taide- kuin ruokaelämyksiä. Näiden tuottaminen kuitenkin vaatii ainakin jonkin verran harjoittelua. Pelkällä kermalla, munilla, sokerilla ja vaniljalla saavutetaan hyvä, vaan ei erinomainen tulos. Ja tänään kirjoitan (joo narsistista) erinomaisuudesta.
Joskus viime kesänä tein mansikka-marenkikakun, joka on siis aivan järkyttävän hyvää. Tätä samaa logiikkaa ja raaka-aineita noudattaen päätin tehdä jäätelöä. Eli tarkoituksena siis tehdä jäätelöä, joka maistuisi mansikoilta ja marengilta. Tollasta muuten saa kaupastakin. Merkkiä en muista, mutta ei ollut hyvää. Mutta teollisesta tuotannosta viis! Teknologinen ylivalta ja insinööritietous on niin helppoa kuitata, kunhan on hyvä... korjaan, erinomainen visio ja idea siitä, miten tämä tavoitetaan. Ensimmäisessä olen vahvoilla. Olenhan luova (kai). Sen sijaan toteutuspuoli ei aina ole kuulunut vahvuuksiini. Mutta näillä eväillä mentiin, ja Tovea lainaten "kuinkas sitten kävikään?".
Sen verran rakastuin työni tuloksiin, että anteeksi kamalasti pyydellen, en jaa kanssanne yksityiskohtaisia mittoja. Tosiasia lienee, että ne ovat katoamassa myös omasta päästäni. Mutta isot linja kuvaan mielelläni. Vatkasin löysäksi vaahdoksi purkin kermaa, johon oli lisätty sokeria. Erottelin pari keltuaista, jotka kypsensi maidon ja itse tehdyn vaniljasokerin kanssa vesihauteessa siten, että niistä muodostui vaaleahkoa paksua kastiketta. Tämän siirsin kylmään veteen jäähtymään. Valkuaiset vatkasin marengiksi kera sokerin. Lopulta yhdistin kerman, marengin (jota ei siis paistettu) ja maito-keltuaisseoksen. Maistoin ja siivutin joukkoon viime kesänä pakastamiani mansikoita. Kaadoin massan vuokaan, peitin sen leivinpaperilla (paperi jätskin pintaan, niin siihen ei tule sitä ikävää kuorta), siirsin -27asteiselle parvekkeelle hyytymään ja noin puolen tunnin välein kävin sekoittelemassa pari-kolme kertaa.
Setti tarjoiltiin mantelipraliinin kanssa (tästä ohje jossain aiemmassa kirjoituksessani). Praliini tarjosi mukavaa purutuntumaa muuten niin pehmoiseen annokseen. Hyvää oli ja tällä kertaa arvon raati (sudenpennut) nuolivat lautaset niin, että tiskaaminen oli lähinnä veden tuhlausta. Tästä voin sanoa, että ihan tasan varmaan teen tätä toiste. Niin kipeän hyvää oli!!
- Peter
Tutustuin itse tehtyyn jäätelöön ollessani hieman yli parikymppinen, kun yhdessä työharjoittelupaikassa eräs sydämellinen tummahiuksinen rouva opasti, kuinka kotona valmistettu jäätelö on sekä prosessina helppo että tuloksena maittava. Mitään ammatillista en muista hänen minulle sanoneen, mutta kortille kirjoitettu jäätelöresepti on yhä tallella. Tämä jäätelöresepti on minulle kuin Sauronille suurin sormus; maailmanvalloituksen kannalta teknisesti ehkä tarpeeton, mutta psykologisesti hyvinkin merkittävä. Merkittävä, koska se avasi minulle portit maailmaan, jossa niin harvan tiedän käyneen.
Sorbetteja nyt osaavat monet tehdä. Ja hyvä niin, sillä nekin ovat ihania. Sen sijaan itse tehdyllä jäätelöllä on mahdollisuus luoda overmuch-kokemuksia, jotka yksilöllisyydessään muistuttavat enemmän taide- kuin ruokaelämyksiä. Näiden tuottaminen kuitenkin vaatii ainakin jonkin verran harjoittelua. Pelkällä kermalla, munilla, sokerilla ja vaniljalla saavutetaan hyvä, vaan ei erinomainen tulos. Ja tänään kirjoitan (joo narsistista) erinomaisuudesta.
Joskus viime kesänä tein mansikka-marenkikakun, joka on siis aivan järkyttävän hyvää. Tätä samaa logiikkaa ja raaka-aineita noudattaen päätin tehdä jäätelöä. Eli tarkoituksena siis tehdä jäätelöä, joka maistuisi mansikoilta ja marengilta. Tollasta muuten saa kaupastakin. Merkkiä en muista, mutta ei ollut hyvää. Mutta teollisesta tuotannosta viis! Teknologinen ylivalta ja insinööritietous on niin helppoa kuitata, kunhan on hyvä... korjaan, erinomainen visio ja idea siitä, miten tämä tavoitetaan. Ensimmäisessä olen vahvoilla. Olenhan luova (kai). Sen sijaan toteutuspuoli ei aina ole kuulunut vahvuuksiini. Mutta näillä eväillä mentiin, ja Tovea lainaten "kuinkas sitten kävikään?".
Sen verran rakastuin työni tuloksiin, että anteeksi kamalasti pyydellen, en jaa kanssanne yksityiskohtaisia mittoja. Tosiasia lienee, että ne ovat katoamassa myös omasta päästäni. Mutta isot linja kuvaan mielelläni. Vatkasin löysäksi vaahdoksi purkin kermaa, johon oli lisätty sokeria. Erottelin pari keltuaista, jotka kypsensi maidon ja itse tehdyn vaniljasokerin kanssa vesihauteessa siten, että niistä muodostui vaaleahkoa paksua kastiketta. Tämän siirsin kylmään veteen jäähtymään. Valkuaiset vatkasin marengiksi kera sokerin. Lopulta yhdistin kerman, marengin (jota ei siis paistettu) ja maito-keltuaisseoksen. Maistoin ja siivutin joukkoon viime kesänä pakastamiani mansikoita. Kaadoin massan vuokaan, peitin sen leivinpaperilla (paperi jätskin pintaan, niin siihen ei tule sitä ikävää kuorta), siirsin -27asteiselle parvekkeelle hyytymään ja noin puolen tunnin välein kävin sekoittelemassa pari-kolme kertaa.
Setti tarjoiltiin mantelipraliinin kanssa (tästä ohje jossain aiemmassa kirjoituksessani). Praliini tarjosi mukavaa purutuntumaa muuten niin pehmoiseen annokseen. Hyvää oli ja tällä kertaa arvon raati (sudenpennut) nuolivat lautaset niin, että tiskaaminen oli lähinnä veden tuhlausta. Tästä voin sanoa, että ihan tasan varmaan teen tätä toiste. Niin kipeän hyvää oli!!
- Peter
 |
| Mansikka-marenkijäätelöä ja mantelipraliinia |
Kommentit
Lähetä kommentti