Sitruunasorbettia ja vesimelonia väliruuaksi

  Amuse-bouche, tuo piperrysruokien äiti ja isä, tarjoilee (onnistuessaan) ruokailijoille sekä silmän ja suun iloja että tarkoituksenmukaista suun raikastautumista kahden ruuan välillä. Itse tarjoilin oheista settiä alkupalojen (kampasimpukkaa) ja pääruuan (sisäfile) välillä.

  Kuten arvata saattaa, kirjo tarjoiltavien pikkuherkkujen keskuudessa on melkoinen (asian voi kätevästi tsekata tästä). Olennaista kuitenkin on, että tarjoiltava ruoka on yleensä piehenkö ja jollain tapaa pyritty rakentamaan esteettiseksi. Huomatkaa toki, että visuaalinen puoli ei myöskään ole kuulunut omiin vahvuuksiini, joten suosittelen edelleen kurkkaamaan tuota linkkiä, jotta ymmärrätte asian.

  En enää muista, mistä apinoin idiksen väliruokaani, mutta yksinkertainen se joka tapauksessa on. Tarvitaan vain sitruunasorbettia, vesimelonia ja tuoretta minttua. Kuvasta ei ehkä tule selväksi, mutta annos siis tosiaan oli aika mini. Sorbetti pyöräytettiin pariisinperunaraudalla, joten koko annos oli tosi kätevä hotkaista ihan kerralla. Eniten hupia synnytti se, miten päin lusikka pitää suuhun laittaa. Vieraani osoittivat kyllä jonkinasteista älyä ymmärtämällä, että sivuttain ei ehkä kannata... 

Sitruunasorbettia ja vesimelonia

  Parasta tässä ruuassa on se, että kaiken voi tehdä valmiiksi ennen vieraiden tuloa. Sitruunasorbetti, joka muuten toimii mainiosti jälkkärinä on tietenkin itse tehtyä. Ohjeen tähän löydät edellisestä tekstistäni. Alkupalojen jälkeen onkin mukava kaataa vieraille (ja kenties itselle) lisää viiniä ja poistua keittiöön kasaamaan oheinen setti. Nopeaa ja helppoa! Takaan, että herättää ihastusta sekä visuaalisesti että maultaan. Ja mikä parasta, tämä toimii todella mukavasti kalaruuan ja lihan välissä. Suosittelen koittamaan.

- Peter

Kommentit