Eipä aiemmista postauksistani (mm. pekoni-lohi tai hampurilaiset) ihan heti tule mieleen, että mullahan on rankka kasvisruokahistoria taustalla. Ei siitä muuta, kun että tuo elämänvaihe tuotti kaksi merkittävää muutosta. Ensinnäkin, olen kohtuullisen avoin uusille (kasvis)ruuille, eli en ihan ensimmäisenä ole tyrmäämässä pupunruokaa pahaksi. Itse asiassa ensimmäinen oikea, kunnon pihvi, jonka söin jossain Fort Williamissa sijaitsevassa pihvipaikassa, maistui suorastaan pahalta. Sen sijaan seuraavan illan Haggis olikin jo toinen juttu...
Mutta, takaisin aiheeseen. Se toinen muutos liittyy nimenomaan ruuanlaittoon ja sen opetteluun. Väitän, että hyvää liharuokaa on helpompi valmistaa kuin hyvää kasvisruokaa. Ja koska olin äärimmäisyyksiinkin asti kasvissyöjä noin neljä vuotta tai jotain, oli minun pakko opetella laittamaan ruokaa, joka oikeasti maistuu joltakin.
Kuten niin monet asiat miehen elämässä, myös kasvissyöntiin ryhtyminenkin liittyi naiseen. Kutsuessani tuolloisen ihastukseni luokseni syömään - tietäen hänen olevan ääri-kasvissyöjä - valmistin salaattia, koska se oli ainoa kasvisruoka jonka tiesin. Kurkkua, tomaattia, salaattia ja ehkä jotain muuta, en muista... Sen verran taisi tulla tehtyä hyvä salaatti, että suhdehan siitä kehittyi ja minusta tuli kuin huomaamatta porkkananpurija. Koska pelkällä salaatilla ei elä, oli pakko opetella tekemään jotain muuta. Soijaa, tofua, pähkinöitä, linssejä jne. Siitä se lähti ja päättyi vuosia myöhemmin vaellusretkellä Skotlannin ylämaille... Siis kasvisruokailu (huom!)
Viikonloppuna tein nostalgiatripin menneeseen saatuani herkulliselta kuulostavan ohjeen eräältä entiseltä kollegaltani. Penneä ja linssejä tomaattikastikkeessa. Reseptin nähtyäni, olin -teinikielellä ilmaistuna- siis niin valmis kokeilemaan sitä. Reseptin mielenkiintoisuuden lisäksi myös nostalgiatrippi tuntui kiehtovalta. Eli ei muuta kuin kokeilemaan.
Alkuun laitoin pastat kiehumaan (koko pussillinen). Samalla kuullotin oliiviöljyssä salotti- ja valkosipulia. Lisäsin pari desiä punaviiniä sekä kilon tomaattimurskaa. Kun kastike kiehui, laitoin pari kanaliemitiivistettä (kasvista mulla ei ollut) ja lisäsin paketillisen punaisia huuhdottuja linssejä sekä pilkottuja artisokansydämiä. Kiehuttelin soosia ja lisäilin tarpeen mukaan vettä, sillä linssithän imevät nestettä itseensä. Maustoin basilikalla ja pippurilla.
Pastan ja kastikkeen ollessa valmiita, ladoin vuuan pohjalle kerroksen pastaa, päälle kastiketta ja sama rumba uudestaan. Väliin ja päälle laitoin pehmeää soijajuustoa. Juuston piti olla sulavaa, mutta tämäpä ei ollut. Taidot ovat vähän ruosteessa näemmä, ja kysymäänhän miltään myyjältä mä en siis todellakaan rupea! :-D Koko setti uuniin pariinsataan asteeseen ja vartin päästä ulos. Tulos: hyvää ja herkullista, vaikka viisvee likka ilmoittikin annoksen nähtyään, että hänhän ei tätä syö... Tämä ei ole annoksen vika, tyttö tulee vaan liikaa isäänsä ja söisi mielellään vaikka kokonaisen härän ilman porkkanoita tai muita kasvikunnan lisukkeita!
Ja näin on taas yksi uusi ateria saatettu maailmaan ja mahaan. Ensi kerralla raportoin ehkäpä siitä, kuinka rapukekkerit ja lastenkutsut yhdistetään kokemuksen syvällä rintaäänellä. Siihen saakka, adios!!
- Peter
Mutta, takaisin aiheeseen. Se toinen muutos liittyy nimenomaan ruuanlaittoon ja sen opetteluun. Väitän, että hyvää liharuokaa on helpompi valmistaa kuin hyvää kasvisruokaa. Ja koska olin äärimmäisyyksiinkin asti kasvissyöjä noin neljä vuotta tai jotain, oli minun pakko opetella laittamaan ruokaa, joka oikeasti maistuu joltakin.
Kuten niin monet asiat miehen elämässä, myös kasvissyöntiin ryhtyminenkin liittyi naiseen. Kutsuessani tuolloisen ihastukseni luokseni syömään - tietäen hänen olevan ääri-kasvissyöjä - valmistin salaattia, koska se oli ainoa kasvisruoka jonka tiesin. Kurkkua, tomaattia, salaattia ja ehkä jotain muuta, en muista... Sen verran taisi tulla tehtyä hyvä salaatti, että suhdehan siitä kehittyi ja minusta tuli kuin huomaamatta porkkananpurija. Koska pelkällä salaatilla ei elä, oli pakko opetella tekemään jotain muuta. Soijaa, tofua, pähkinöitä, linssejä jne. Siitä se lähti ja päättyi vuosia myöhemmin vaellusretkellä Skotlannin ylämaille... Siis kasvisruokailu (huom!)
Viikonloppuna tein nostalgiatripin menneeseen saatuani herkulliselta kuulostavan ohjeen eräältä entiseltä kollegaltani. Penneä ja linssejä tomaattikastikkeessa. Reseptin nähtyäni, olin -teinikielellä ilmaistuna- siis niin valmis kokeilemaan sitä. Reseptin mielenkiintoisuuden lisäksi myös nostalgiatrippi tuntui kiehtovalta. Eli ei muuta kuin kokeilemaan.
 |
| Lissi-pastavuokaa |
Alkuun laitoin pastat kiehumaan (koko pussillinen). Samalla kuullotin oliiviöljyssä salotti- ja valkosipulia. Lisäsin pari desiä punaviiniä sekä kilon tomaattimurskaa. Kun kastike kiehui, laitoin pari kanaliemitiivistettä (kasvista mulla ei ollut) ja lisäsin paketillisen punaisia huuhdottuja linssejä sekä pilkottuja artisokansydämiä. Kiehuttelin soosia ja lisäilin tarpeen mukaan vettä, sillä linssithän imevät nestettä itseensä. Maustoin basilikalla ja pippurilla.
Pastan ja kastikkeen ollessa valmiita, ladoin vuuan pohjalle kerroksen pastaa, päälle kastiketta ja sama rumba uudestaan. Väliin ja päälle laitoin pehmeää soijajuustoa. Juuston piti olla sulavaa, mutta tämäpä ei ollut. Taidot ovat vähän ruosteessa näemmä, ja kysymäänhän miltään myyjältä mä en siis todellakaan rupea! :-D Koko setti uuniin pariinsataan asteeseen ja vartin päästä ulos. Tulos: hyvää ja herkullista, vaikka viisvee likka ilmoittikin annoksen nähtyään, että hänhän ei tätä syö... Tämä ei ole annoksen vika, tyttö tulee vaan liikaa isäänsä ja söisi mielellään vaikka kokonaisen härän ilman porkkanoita tai muita kasvikunnan lisukkeita!
 |
| Penneä ja linssejä tomaattikastikkeessa |
Ja näin on taas yksi uusi ateria saatettu maailmaan ja mahaan. Ensi kerralla raportoin ehkäpä siitä, kuinka rapukekkerit ja lastenkutsut yhdistetään kokemuksen syvällä rintaäänellä. Siihen saakka, adios!!
- Peter
Kommentit
Lähetä kommentti