Ruokaterroristi

  Tätä kappaletta blogissani arvon kollegat kutsuvat termillä ingressi. Joten tässä ingressi: Luulitte väärin, en ole ollut syömälakossa viimeistä kolmea viikkoa, vaikka muonitus olikin puolimaratonin johdosta muuttunut kuitu- ja hiilaripitoiseksi mössöksi, jota ei oikein viitsinyt tällä foorumilla esitellä. Lisäksi pieni muutos - näin meidän wannabe ruuanlaittajien kielellä sanottuna - keittiön sijainnissa, vaikutti jossain määrin siihen, että ruokaa tuli laitettua hieman... no, aikaa säästellen. Mutta, hyvässä ja pahassa, I'm bäck ja tässä stoorini!

  Harvat ihmiset herättävät persoonaltaan todella voimakasta halua tutustua heihin syvemmin. Omalla kohdallani kiinnostus kuitenkin heräsi laulajatar-Jipun kohdalla. Vaikka osaankin nimetä häneltä hyvällä tuurilla ehkä yhden kappaleen, olen jostain syystä kiinnittänyt hänen uraansa huomiota tavalla, jota voitaisiin kutsua satunnaisen krooniseksi. Eli en seuraa hänen tekemisiään, mutta noteeraan ja jostain syystä myös muistan hänet. No, luin jokin aika sitten hänen haastattelunsa, jossa toimittaja kysyi Jipun suhdetta lihansyöntiin. Neiti (??) vastasi syövänsä kaikkea lihaa ilman sääliä eläinpoloja kohtaan. Mielikuvissani herkkä nainen osoitti arkaaista julmuutta eläimiä kohtaan ja koki kaiken lisäksi nautintoa saadessaan ahtaa niitä kitaansa. Kuinka tämänkaltainen persoona ei voisi herättää kiinnostusta???

  Hieman tämän jälkeen sain itseni kiinni ViiVoanin hyllyjen välistä, jossa olin onnistunut ahtamaan koriini kolme kiloa äyriäisiä, joiden hinta oli naurettavat 10e/kilo. Mukaan tarttui kaksi kiloa jättikatkoja sekä kilo äyriäismiksiä, josta Olarin Prismassa saa pulittaa reilusti enemmän. Automatkalla kotiin mietin, kuinka järjetöntä on voida ostaa kilo jostain Indonesian lämpimistä vesistä pyydettyjä katkoja tuohon hintaan. Niitä täytyy todennäköisesti tuoda Eurooppaan tankkerillinen, jotta kavereiden matkakulut saadaan katettua. Ja ne pyytäjäthän... hehän varmasti tekevät työtään silkasta kalastamisen riemusta. Mutta ei siitä sen enempää. Uskotte varmaan jo tässä vaiheessa, että tekstin otsikko kuvaa taatusti minua itseäni. Minua, keski-ikäistä valkoista miestä, joka söi maailman kohti lajien sukupuuttoa...

  Uudessa keittiössäni en ajatellut kalmarien, katkarapujen tai muidenkaan alamittaisten eliöiden selviytymistä. Sen sijaan mieleni oli kokonaan uusien tuulien vietävänä. Äyriäiset, joista siis tänään kerron, eivät ole uutta, mutta pistaasiöljy on. Koska kyseessä on aivan totaalisen ihmeellinen tuote, on sitä pakko mainostaa jo nyt. Enempää en siitä kerro, mutta lupaan palaavani aiheeseen joskus toiste. Pian ehkä, toivottavasti.

Pistaasiöljyä

  Sen sijaan kertomukseni kohteena on hyvin simppeli ja erittäin, erittäin maittava ruoka: äyriäisiä ja nuudelia. Homma starttaa sillä, että äyriäiset siirretään edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan. Noin tunti ennen ruokailua niiden joukkoon sekoitetaan kuutioitu tomaatti ja päälle puristetaan limettiä. Laitoin limetin kera myös hieman avokadoöljyä. Silppusin joukkoon myös kokonaisen yhden ison valkosipulinkynnen sekä hieman tuoretta korianteria. Tämän jälkeen murskasin morttelissa yhden chilin ja sitruunaruohon. Tahnan levitin äyriäisten & tomaatin & valkosipulin päälle ja annoin niiden maustua rauhassa.

Äyriäisiä chili-korianterimarinaadissa

  Marinoinnin jälkeen homma oli lasten leikkiä (kuten itse asiassa tähänkin saakka). Keitin nuudelit juuri ja juuri kypsiksi, kumosin äyriäiset kuumalle pannulle ja paistoin pikaisesti, jonka jälkeen laitoin valutetut nuudelit joukkoon. Pyörittelin nuudelit äyriäisten joukkoon  (tai toisinpäin, miten vaan) ja puristin päälle limettiä. Annoksen kruunasi vielä tuore korianteri, jota ainakin minä laitoin reilusti, kun siitä kerran pidän.

Äyriäispasta

  Eikä muuta kun lasi hyvää lageria, johon voi halutessaan puristaa mukaan limeä/sitruunaa. Erinomaista, hyvää ja helppoa. Juuri sellaista, jollaista elämä parhaimmillaan voi olla.

- Peter